Tilkkupeitto jää pahimmoilleen kesken... Tarvitsisin Windiä useammanvärisenä: vaaleanpunainen, vaalansininen, beige, vihreä ja harmaa. Vajaat kerät ja pienet nöttösetkin käyvät, mutta voin ostaa myös kokonaisena keränä. Olisiko kenelläkään mitään näistä? Kaupan hyllyiltä ei löydy, koska lanka oli poistomyynnissä jo viime kesänä, eikä Novitallakaan ole omilla sivuillaan kuin osa väreistä.

Talvella valokuvaus jää hyvin vähiin. Pimeällä on liian pimeää. Valoisa aika on lyhyt, ja silloin olen yleensä töissä. Viikonloppuisin on usein taivas pilvessä. Jos aurinko paistaa, se on liian matalalla jotta se ylettyisi kotini lähellä. Asumme niin metsäisessä paikassa, että näin vuoden pimeimpään aikaan valoa saa todella etsiä.Loppiaisena sattui vihdoin päivä, jolloin oli sekä vapaata että aurinkoa. Valitettavasti se tarkoittaa tammikuussa sitä, että myös pakkasta oli melkoisesti (noin 20 astetta). Mieli teki kuitenkin kuvaamaan, joten otin pienen uskolliseni taskuun koirat käteen ja kävelin puolentoista kilometrin päähän järven rantaan. Nenä valui, silmälasit huurtuivat ja näpit jäätyivät, mutta sain näpsittyä muutaman otoksen. Eivät missään suhteessa läheskään parhaita kuviani, mutta dokumentoivat kuitenkin tätä kylmää vuodenvaihdetta.

Tähän aikaan kuvaaminen vaatii hyvää ajoitusta. Tuonne rantaan aurinko paistaa vain lyhyen aikaa keskipäivällä, ennen kuin se painuu taas metsän taakse. Kun lähdin kotiin, alkoi jo hämärtää.

Kevättä ja valoa kohti mennään kuitenkin.

Viime vuonna joululoma kului pitkälti työn merkeissä, joten tänä vuonna päätin tehdä lomalla jotain oikein kivaa. Vaihtoehtoja oli useampia (skräppäystä, savitöitä) mutta lopulta voiton vei salaisen (nyt jo tietysti julkisen) neuleystäväni lähettämä lanka ja huivimalli. Lanka on Shoppel Wollen Admiral Bambus Seide ja malli Knittyn Aeolian Shawl. Aloitin huivin muistaakseni aattoiltana, ja tänään viimeistelin. Neulomiseen kului erinäinen määrä elokuvia, televisio-ohjelmia ja Teho-osaston kausi 13... Malli oli kaunis ja yllättävästi helmien lisäämiseenkin tottui. Koska lankani ja puikot ovat paksummat kuin ohjeessa, pienensin huivia vähän - mutta olisin voinut pienentää paljon enemmänkin. Nyt tuloksena on todellinen jättiläishuivi, johon lanka riitti juuri ja juuri (jätin viimeisen nurjan rivin neulomatta). Pidin langasta ja mallista todella paljon. Ainoastaan nypyt jättäisin neulomatta, jos tekisin samasta langasta toisen kerran. Näin sileällä langalla en saanut nypyistä kovinkaan kauniita.

Huomenna sitten palataan arkeen. Töihin, kiireeseen, väsymykseen, aivottomiin neuleisiin... Blogi todennäköisesti päivittyy samaan tapaan kuin viime vuonnakin eli harvakseltaan. Mutta pysyy silti elossa :-)

Puikkopyörre toivottaa HYVÄÄ JOULUA kaikille blogiin eksyville!

Talven väriterapiaksi valmistui villapusero oranssista Floricasta, joka on odotellut kaapissani joitain vuosia (huolellisesti marinoitu lanka siis). Puseron malli on kirjasta Neuleen neljä vuodenaikaa, eli vanha Novitan ohje on kyseessä. Kirjassa pusero on tehty Tennesseestä, ja kun kyseessä on niin erilainen lanka, poikkesin pahoista tavoistani ja neuloin mallitilkun. Tilkku paljasti todellisen yllätyksen: vaikka puikkokoko on sama kuin ohjeessa (3½) ja lanka ohuempaa kuin Tennessee, neuletiheys oli sellainen, että minun piti tehdä ohjeesta S-koko - ja minähän olen yleensä vähintään XL-kokoa...

Neuloin hyvinkin uskollisesti ohjeen mukaan, paitsi että etukappaleesssa käytin rintojen tietämillä lyhennettyjä kerroksia, niin että kappale on pitsikuvion kohdalla yhden mallikerran verran pitempi kuin takakappale. Tämä oli hyvä ratkaisu, sillä kerrankin neuleen helma näyttää hyvältä. Ohjeesta poikkeaa myös helman, hihansuiden ja pääntien reunus.

Pusero valmistui yllättävänkin nopeasti syksyn aikana, sillä kuljetin sitä mukanani erinäisissä työtapahtumissa. Mallineule tosin ei ollut tähän tarkoitukseen paras mahdollinen, sillä se oli pitseineen ja ohuine palmikkoineen turhan monimutkainen. Kerran sain purkaa isommankin osan, ja monta kertaa piti korjailla kerrosta tai paria alempana sattuneita virheitä. Etukappaleeseen jäi virhe yhdelle riville, koska en jaksanut ruveta enää purkamaan, mutta ei sitä valmiista työstä huomaa, ellei tiedä mistä etsiä. Onneksi luontainen perfektionismini ei ole käsitöissä yhtä paha kuin muutamilla muilla elämänalueilla...

Kokonaisuudessaan olen tähän neuleeseen tyytyväinen. Lanka on kauniin väristä, ja pitsisenä pusero ei ole liian kuuma vaan tulee pääsemään käyttöön. Ja nyt miettimään seuraavaa projektia.

Aloitin tänä syksynä muutaman vuoden tauon jälkeen keramiikkaharrastuksen, koska kuvittelin, että nykyisessä työssäni pystyn paremmin irrottamaan yhden illan viikossa harrastukselle. Aikaa ei kuitenkaan ollut tarpeeksi, ja poissaoloja kertyi aika monta. Mutta jotain sentään ehdin saada aikaan, joten nyt on muutama kuva blogin täytteeksi.

Monet ryhmäläiset aloittavat syksyn käyttämällä hyödyksi puiden ja kukkien lehtiä. Minä tein tänä vuonna ensimmäiset vaahteranlehtityöni: neljä pientä ja yhden ison "lautasen". Nämä olivat nopeatekoisia mutta näyttäviä, koska vaahteranlehti on yksinkertaisesti hieno rakenteeltaan. Lasituskin onnistui, mikä ei suinkaan ole jokapäiväinen ilmiö (tämänkin syksyn pari surkeasti lasittunutta työtä jätän esittelemättä...)

Toinen helppo ja näyttävä mahdollisuus on käyttää kuvioinnissa pitsiliinaa. Tämän pieni lautanen on tehty itse virkkaamani liinan avulla. Näyttää valmiina hienolta ja monimutkaiselta, mutta todellisuudessa helpompaa työtä ei juuri ole...

Tämä pupu puolestaan on silkkaa matkimista. Mallina minulla oli ystäväni tekemästä keramiikkajäniksestä otettu valokuva. Minun pupulleni tuli koiran naama. Takavuosina olen myös kerran muovaillut karhu, josta siitäkin tuli koira. En ilmeisesti kykene käsittelemään muita eläimiä...

Sitten vihdoin omaa tuotantoa. Tämä on isänpäivälahja, joka kylläkin valmistui poissaolojen ja eräiden yhteensattumien vuoksi vasta joulukuussa. Taulussa on siskoni ja vanhempieni koira Mokka, ja mallina on ollut valokuva. Työ on hyvin yksinkertainen: tasaisesta levystä on kaivettu keskeltä osa pois, ja koiran turkin olen "kihartanut" terävällä piikillä. Lopuksi musta lasite.

Omat koiramme Vilkku (sekarotuinen) ja Piri (lyhytkarvainen collie). Molemmat taulut on tehty valokuvasta, värit saatu erilaisilla alilasiteväreillä ja lasitteilla. Nämä taulut ovat kolmiulotteisia, mikä ei tietysti valokuvista juuri erotu. Yläkuvassa koholla ovat koira ja kivet. Alakuvassa on kolme tasoa: metsä on korkeammalla kuin taiva ja alaosa korkeammalla kuin metsä.

Keväällä taidan jatkaa keramiikkaa (tai yritän jatkaa), koska minulle jäi syksystä niin paljon savea yli. Täytyy nyt joulutauolla koettaa miettiä ideoita...

Osallistun taas muutaman viikon tauon jälkeen valokuvatorstaihin, jossa aiheena on itsenäisyyspäivän kunniaksi sininen ja valkoinen. Onnistuin nimittäin tänään käyttämään viimeisen sairaslomapäiväni hyväksi ja käymään valoisana aikana kuvaamassa paikassa, johon aurinkokin suostui paistamaan. Nämä kuvat ovat tosin enemmän sinisiä kuin valkoisia, mutta hyvällä tahdolla ne saa mahtumaan aiheen alle :-).

Olen saanut salaiselta neuleystävältäni viimeisen paketin, eikä tietysti ollut mitenkään mahdollista, että säästäisin sen jouluun asti... Avata piti heti kun sain sen postista kotiin eli tänä aamuna. Voi mitä ihanuuksia! Aivan minun väristäni lankaa huivia ja varten ja mielenkiintoisen haastavan näköinen Knittyn huiviohje (sekä helmiä tuota ohjetta varten). Arvatkaa vain, miten paljon jo syyhyttää päästä käsiksi tuohon huiviin, mutta se joutuu nyt odottelemaan rauhallisempaa aikaa, joululomaa. Ja sitten joulukahvia ja ihana pieni rasia suklaakonvehteja, joista osan olen jo tämän päivän aikana pikkuhiljaa nautiskellut :-).

Salainen ystäväni on ollut Kissaton neuloja eli Maarit. Jälleen kerran sinulle suuret ja lämpimät kiitokset! Olen pitänyt kaikista paketeistani kovasti. Minulla on ollut hyvin kiireinen syksy, joten  bloggaaminen on jäänyt vähemmälle, mutta jokainen paketti on ilahduttanut minua kovasti. Jälleen kerran SNY-kierroksesta jää hyvä mieli :-).

Jotta blogi ei kokonaan näivettyisi, tulkoot esiin tänä syksynä valmistuneet pienet työt. Isommat ovat tällä hetkellä surkeasti kesken, kroonisen työperäisen ajanpuutteen vuoksi.

Tein lokakuussa pipon viimesyksyisen SNY:ni lähettämästä langasta. Ristin sen aurinkopipoksi, jotta se toisi vähän valoa ja väriä synkän harmaaseen syksyyn. Mallia olen mukaillut Ullan Brie-pipon ohjeesta. Lanka riitti juuri sopivasti, ja pipo on lämmin päässä.

Lasten koululuokkien myyjäisiä varten olen myös tehtaillut helposti ja nopeasti valmistuvia tuotteita. Kestosuosikkini on verkkohuivi, johon virkkaan röyhelöreunuksen (koska hapsujen laittaminen on tylsää ja aikaa vievää). Nämä huivit olen virkannut erilaisista varastossa olleista ja alennusmyynneistä haalituista, osin melko kummallisista langoista...

Ja sitten vielä joukko kännykkäpusseja, joihin minulle kehittyi viikonloppuna sairaslomaa viettäessäni suoranainen addiktio. Minullahan on jo vanhastaan perverssi fiksaatio jämälankoihin, ja kännykkäpussi on minunlaiselleni ihanteellinen kohde: melko pienet jämämäärät riittävät, ja jokainen pussi on erilainen. Ja niihin saa uppoamaan kaikenlaisia efektilankoja, joita olen (enemmän tai vähemmän tilapäisessä) mielenhäiriössä kantanut kaupasta kotiin...

Tällä hetkellä kamppailen päästäkseni kuiville kännykkäpussiriippuvuudesta ja keksiäkseni jotain muuta neulottavaa. Joululahjoja ehkä pitäisi aloitella...

Olen saanut neuleystävältäni syntymäpäiväpaketin, josta suuret kiitokset! Ja anteeksi että postaus tulee myöhässä, siihen on syynä työmatkan ja sen jälkeisen sairaalassa olon yhdistelmä. Kuviakaan en ole vielä pystynyt ottamaan, mutta ne tulevat aikanaan. Lämpimät kiitokset, pipo on todella ihanan tuntuinen, ja suklaalle on nyt käyttöä  :-).

//MUOKS// Sain vihdoinkin kuvattua SNY:ni marraskuussa lähettämät lahjat, jotka ovat pienelle käsityölle (esim. sukille) sopiva käsityöpussukka sekä jakkilangasta neulottu ihana pipo. Lisäksi molemmissa paketeissa oli mukana suklaata, jolle on tapahtunut jotain omituista, koska niitä ei enää löydy mistään :-o. Kiitokset vielä kerran! Pussukka palveli minua jo työmatkalla pesupussina, mutta sille tulee olemaan myös käsityökäyttöä. Ja pipo on sopivan kokoinen, mukava päässä ja lisäksi samanvärinen kuin viime keväänä neulomani sormikkaat! Joten käyttöön tulee sekin nyt hetimmiten.

Nopeasti piipahdan kertomassa SNY:lleni, että posti tuli perille - kiitokset siitä! Pussukka näyttää hyvin tarkoitukseensa sopivalta ja suklaa hyvin herkulliselta :-). Olen nyt kovasti kiireinen enkä ehdi kuvaamaan, mutta lisään kuvan joskus myöhemmin.

Olen näköjään nyt lokakuussa hyvin tuottelias, sillä taas olen saanut aikaan valmista! Tällä kertaa kyseessä on ulkoiluvillapaita, joka on ollut puikoilla viime keväästä saakka. Lankana on Novitan Anni (kirjoneuleessa lisäksi myös Seitsemääveljestä ja Wooliakin), mallina Novitan sivuilta kaarrokevillapaidan ohje. Ohjeesta poikkesin sen verran, että muotoilin etupuolella neuletta lyhennetyillä kerroksilla rintavarustukselle sopivammaksi. Paita on tarkoitettu ulkokäyttöön koiralenkeille, ja lankana on villasekoite sen takia, että voisin käyttää villapaitaa  myös lyhythihaisen aluspaidan kanssa. Koska neule on tehty suoraan ulkoilukäyttöön, sen piti alun perin olla yksivärinen. Valitsin ohjeeksi kaarrokepaidan, jotta voisin neuloa mahdollisimman paljon sileää oikeaa - kyseessä oli ns. aivoton työ. Koska ohjeessa oli kirjoneuleinen kaarroke, iski lopulta halu kokeilla pitkästä aikaa kirjoneuletta, ja nyt kahden viikonlopun aikana sitä sitten väkersin. Menihän se, mutta en ole silti erityisesti kirjoneuleihminen... Olen silti tyytyväinen paidan valmistumisesta, sillä se ehtii nyt hyvin käyttöön talven ajaksi!

Huomatkaa myös väri ;-). Ensimmäistä kertaa olen neulonut itselleni roosanvärisen vaatteen! Olen varmaan pimahtanut lopullisesti...

Yllätyksille ei ole loppua, olen saanut taas valmiiksi käsityön! Yllättävää on myös se, että tämänkin olen tehnyt itselleni. Lisäksi on puikoilla yksi neule, jota teen itselleni, ja pari päivää sitten ostin Biancaa - tehdäkseni siitäkin jotain itselleni. Tämä neule-egoismi on vähän outoa, koska aikaisemmin olen yleensä tehnyt neuleita kaikille muille...

Liivi on Novitan Purosta, sävyinä Ruska ja Kanervikko. Ostin langat jo kesällä, mutta en osannut päättää mitä niistä tekisin. Yritin konttineuletta, mutta en saanut siitä mieleistäni. Lopulta päädyin raidoitettuun ainaoikeaan, sillä siinä lankojen väriliu'ut pääsevät minusta hienosti oikeuksiinsa. Tein liivin, koska sille on luultavasti enemmän käyttöä kuin villatakille. Resorit ovat Novitan uudesta Temposta, jossa sattui olemaan sopivanvärinen violetti. Liivin malli on otettu hatusta, enkä ole siihen ihan täysin tyytyväinen. Mutta värit ovat minusta kauniit., voisin katsella niitä vaikka kuinka kauan.

Aiemmin syksyllä kävi niin, että olin Citymarketissa Mammuttimarkkinoilla ja katsastin lankahyllyä. Siellä sattui oleilemaan vieretysten kahta violettia ja kahta vihreää 7 veljestä, jotka olivat yhdessä niin kauniita, että oli ihan pakko ostaa niitä kerälliset (varsinkin kun ne olivat tarjouksessa...). Ja oli ihan pakko aloittaa uusi neule itselleni, koska kerrankin olin valinnut jotain muuta väriä kuin punaista. Päätin tehdä yksinkertaisen ponchon, joka olisi nopea neuloa sileänä neuleena ja jonka voisin raidoittaa elävästi. Ensimmäisen yritelmän purin, sillä vaalean omenanvihreä lanka oli minun makuuni liian räikeä. Vaihdoin tilalle vaaleanharmahtavan sävyn. Arvelin, ettei työ ehdi täksi syksyksi valmistua, mutta kävikin toisin. Aivoton neule edistyi nopeasti, koska sitä saatoin tehdä samalla kuin luin työjuttuja. Viime viikonloppuna sain vielä urakoitua hapsut, ja nyt minulla on uusi poncho. Kivalta tuntuu saada jotain valmiiksi, ja mukavaa tuoda käsityöblogiin välillä yksi käsityöpostauskin :-)

Kurkisin äsken valokuvatorstain tämän viikon haastetta, ja se kolahti minuun kovaa. Aiheena on monimerkityksinen sana virta - sana jota juuri eilen taas itse mielessäni ajattelin. Minulle virta on tässä haasteessa ns. flow, luovan kokemuksen virta. Valokuvaaminen on minulle parhaimmillaan ajan pysäyttävä tila, jossa ei ole olemassa mitään muuta kuin kamerani. En tiedä onko tällaisen harrastelijanäppäilijän kokemus verrattavissa taitelijoiden kokemaan flow-ilmiöön, mutta varmasti on kyse samansuuntaisesta tuntemuksesta.

Haasteeseen vastaan tuomalla tänne ne valokuvat, joita kuvatessa eilen illalla olin virtaavassa mielentilassa. Kuvat ovat veden ääreltä, joten myös virta-sanan veteen liittyvät merkitykset ovat mukana haasteessa.

Salainen ystäväni on nyt selvästi erikoistunut lähettämään pakettejaan silloin, kun minä olen työmatkalla ;-). Palasin tänään kotiin, ja kuten syyskuussakin, minua odotti kotona lähetys. Tällä kertaa sain mahtavan määrä katseltavaa ja luettavaa - kiitos! Ja suklaasta olen vaatinut perheen miesväkeä säästämään osan minullekin :-D.

Koirakuvahaaste haastaa kuvaamaan syysunelmia. Osallistun kuvilla, joissa eletään kuin pellossa :-). Lähipelloilla on ollut nyt mukavaa liikkua, kun vilja on jo puitu mutta maata ei ole vielä kynnetty. Viljasänki on syysauringossa kauniin keltaista, ja Piri-poika voi juoksennella vapaasti. Vilkku-reppana vain joutuu narun päästä katsomaan kaverin säntäilyä... Mutta Vilkullekin pelto on unelmapaikka, sillä siellä on aivan mahdottomasti mielenkiintoisia hajuja maassa, jotka on ihan kaikki päästävä haistelemaan.

Olin huovutuksen viikonloppukurssilla, nelisen tuntia molempina päivinä. Oli mukavaa, huopumisen tunne sormenpäissä oli yhtä taianomaista kuin ennenkin. Ja mistähän se johtuukin, että kun jokin naisporukka kokoontuu tekemään käsitöitä, ilmapiiri on aina loistava? Ihmiset ovat vieraita toisilleen, mutta silti puhutaan yhteistä kieltä, kannustetaan ja neuvotaan toisia - ja huulet lentävät. Tässä on yksi syy siihen, miksi käyn silloin tällöin huovuttamassa kursseila, vaikka kotonakin voisin tehdä.

Lauantaina tein porolaukun. Siinä on ensin tummemman ja vaaleamman sinistä villaa ja päälliskerroksessa vaaleanharmaata ja valkoista sekä kaksi Wetterhoffin Iikasta virkattua poroa (ohje Novitasta pari, kolmen vuoden takaa). Hihna vielä puuttuu, en ole osannut päättää miten sen toteuttaisin. Olen tätä poroa käyttänyt huovutuksessa aikaisemminkin.

Tänään puolestaan tein hatun, jossa innoitus ja kaava ovat kirjasta Huovutus on hauskaa. Alkuperäinen hattu on tehty merinovillasta ja minulla taas on vain suomenlampaan villaa, joten lopputulos on hyvin erinäköinen. Pidän tämän väreistä kovasti, se on oikeaa väriterapiaa arjen harmauteen.

(Sivumennen sanoen nämä valokuvat ovat taas aika kehnoja. Jostain syystä en näköjään oikein jaksa kuvata käsitöitäni kunnolla...)

Valokuvatorstain uutena haasteena on seuraava sitaatti:

”Aika monet asiat, joita pidämme tosina, eivät olekaan totta, ja toisista taas, jotka ovat totta, et välitä hittojakaan. Sinun on tehtävä omat arviosi. Elämä on täynnä tällaisia pieniä, pullotettuja oppitunteja.” (Richard Fordin teoksessa Itsenäisyyspäivä, Tammi 1996, suomentanut Sirkka Alanko)

Minulle tuli tästä lainauksesta välittömästi mieleen se, mitä olen pikkukamerani kanssa koko kesän tehnyt. Olen koettanut löytää ympäriltäni niitä todellisia asioita, joille ei normaalisti tule annettua huomiota tai arvoa. Arjen ihmeitä, tavanomaisuuden taikaa. Usein on kyse siitä, että pienellä kameralla saan kuvattua sellaisiakin kuvia, joita en kykene omin silmin edes katsomaan. Tänään otin kävelylle kameran taas mukaan ja päätin etsiä muutaman esimerkin siitä, mitä tällä tarkoitan. Seuraavissa kuvissa on ensin "tavallinen" näkökulma johonkin asiaan ja sen jälkeen lähikuvana toteutettu uudenlainen näkemys.

Esimerkki 1: Järven rantaan ajautuneita syyslehtiä

Esimerkki 2: juhannuksena osittain palamatta jäänyt kokko

Esimerkki 3: tuiki tavallainen, likainen rapakko

Kun olen tämän pullotetun oppitunnin tänä vuonna oivaltanut, ovat jokailtaiset koiranulkoilutukset muuttuneet jännittäviksi löytöretkiksi :-)

Viime kuukausina valokuvaus on vienyt vakavasti aikaa neulomiselta, mutta viime viikonloppuna kuitenkin valmistui Padjapüür eli Pillowcase bolero (Ravelry-linkki tässä). Kyseessä on virolaisen neulojan malli, jonka syntytarina kerrotaan Raverlyssä. Minulla oli viime keväänä ilo nähdä alkuperäinen Padjapüür ihan livenä, ja siitä lähtien olen aikonut kokeilla mallia. Bolerosta syntyi oma muunnelmani, sillä en halunnut silmikoida kahta puoliskoa yhteen, joten valitsin jonkin muun pitsimallin - tässä tapauksessa vanhan kunnon Fifi-kuvioinnin :-). Tein myös alkuperäistä ohjetta isomman, koska olen aika paljon suunnittelijaa kookkaampi. Lanka on Evillan paksumpaa laatua. Malli on nerokkaan yksinkertainen ja miellyttää siksi minua. Tämä saa nyt toimia hartioiden lämmikkeenä talvella työhuoneella.