En voi tällä erää raportoida blogissani käsitöitä, koska kaikki ovat niin sanotusti vaiheessa. Sen sijaan ajattelin pläjäyttää tänne taas muutaman valokuvan. Olen tänä kesänä innostunut kovasti kuvaamaan erilaisia arkisiakin kasvea, ja olen etsinyt niihin uusia kuvakulmia kuvaamalla pienellä pokkarillani alaviistosta. Kuvaaminen on aika umpimähkäistä, mutta välillä tulee onnistuneitakin otoksia, ja niistä saa hyvän mielen. Tässä on muutama näyte yhdeltä iltakävelyltä.

Koirakuvahaaste ei malttanutkaan jäädä kokonaan kesätauolle, mikä on minusta hieno juttu, koska ainakin minä kuvaan koiria eniten nimenomaan kesällä. Heinäkuun haasteen aiheena on hellepäivän huvituksia. Koska napsin koirista muutamia kuvia helteisenä toissapäivänä, tulkoon niistä muutama mukaan tähän haasteeseen. Tällaista meidän koiramme tekevät aitauksessaan kesäisenä päivänä.

Juhannuksen aikaan on ensinnäkin valmistunut huivi. Malli on Kevätpäiväntasaushuivi, jonka tein nyt siis toiseen kertaan. Lankana on kahta erisävyisen punaista Kamenaa. Koska ensimmäisestä kevätpäiväntasaushuivistani tuli valtavan suuri, jätin tällä kertaa yhdestä vihjeestä pois joitain mallikertoja, ja lopputulos on koko lailla passeli. Lopuksi värjäsin huivin Dylonin kuumavärillä, koska punaiset värit eivät oikein istuneet yhteen toistensa kanssa. Minulla oli vain yksi nappi, joten huivista ei tullut täysin mustaa ja vaaleampi reunaosa erottuu edelleen, mutta se ei enää näytä häiritsevältä. Värjääminen sujui yllättävän hyvin, vaikka en ole aikaisemmin liedellä mitään värjännytkään.

Valmistuttuaan huivi näytti tältä:

Värjäyksen ja pingotuksen jälkeen lopputulos oli tällainen:

Lisäksi tein juhannuksen aikana helmitöitä siskoni kanssa. Minulla on ollut helmitarvikkeita jo parin vuoden ajan, mutta en ole saanut aikaiseksi aloittaa mitään. Nyt innostuin tekemään kolme riipusta. Tarvikkeina erilaisia lasihelmiä, lisäksi joitain huopapalleroita.

KIP-päivää vietettiin tuttuun tapaan Joen Langan luona, aluksi sisällä ja sään parannuttua ulkonakin. Osallistujia taisi olla vähemmän kuin yleensä, mutta tunnelma oli silti korkealla. Tässä pieni kuvareportaasi tapahtumasta. Huomattakoon, että läsnäolijoiden epäilyksistä huolimatta kaikki kuvat on rajattu hyvin siveästi ;-D.

Olen saanut valmiiksi punamustan Panacheni, josta loppui keväällä lanka kesken kaiken. Onnekkasti löysin vyyhdin samaa väriä Tartosta, ja neulaisin sitten huivin loppuun. Tykkään lopputuloksesta kovasti. Malli oli mukava ja melko nopea neulottava, ja pidän tämän "vironvillaan" neulomisesta. Huivi on muodoltaan 3/4-ympyrä, joten se istuu hartioille todella hyvin, paljon paremmin kuin kolmiot tai puoliympyrät. Ja lisäksi huivin aaltoileva muoto tuo liukuvärjäyksen hienosti esiin. Ei varmastikaan jää viimeiseksi Panachekseni!

Pläjäytän sekalaisen sarjan matkakuvia tähän omaksi postauksekseen, jotta nämä kirjoitukset pysyisivät vähän inhimillisemmän kokoisina. Olen valikoinut tähän joitain kuvia, joissa esiintyy pääasiassa Tarton kaupunki. Tartto on "minun kaupunkini", sillä olen siellä takavuosina asunutkin vähän aikaa (vuonna 1992) ja opiskellut yliopistossa. Olen myös käynyt Tartossa paljon useammin kuin Tallinnassa, joka onkin minulle enemmän läpikulkupaikka. Ja jos minulla olisi tilaisuus lomailla Virossa pitemmän aikaa, viettäisin ehdottomasti suurimman osan siitä Tartossa - ja kävisin myös Pärnussa.

Kuvissa ensinnäkin Tarton yliopiston (Tartu ülikool) päärakennus eli peahoone. Rakennus ei ollut opiskeluaikanani näin siisti eikä tainnut olla ihan samanvärinenkään, mutta historian siipien havina oli siellä aina läsnä.

Raatihuoneentorilla oleva modernin Tarton tunnus eli suutelevien ylioppilaiden patsas (Suudlevad tudengid) suihkulähteineen. Tätä ei ollut vielä olemassa silloin, kun asuin Tartossa (90-luvun alku oli vielä melko harmaata aikaa vasta itsenäistyneessä Virossa).

Uutta ja vanhaa. Tarton keskustaa hallitsee uusi Kaubamaja, joka on melkoinen ostosparatiisi. Viereisessä korttelissa on sen sijaan edelleen olemassa Vana kaubamaja - se kauppa, jossa opiskeluaikanani kävin ostoksilla. Alemmassa kuvassa uuden Kaubamajan heijastus modernin arkkitehtuurin ikkunapinnasta.

Raekoja plats eli raatihuoneentori. Taka-alalla raatihuone, jonka edessä suutelevien ylioppilaiden patsas sijaitsee.

Tarton taidemuseo vinossa talossa raatihuoneen torin laidalla:

 Näkymä Toome mäeltä raatihuoneen torille.

Sisustusta Rahva raamat -nimisessä tyylikkäässä ja viihtyisässä kirjakaupassa. Kirjojen ystävälle Viro on nykyisin oikea paratiisi, ja Tartossakin on monta hyvää kirjakauppaa.

Konferenssi-illallinen kasvitieteellisessä puutarhassa. Jostain syystä en ole koskaan aikaisemmin käynyt tuossa puutarhassa, mutta vierailu ei varmastikaan tule jäämään viimeiseksi. Todella ihana paikka viettää juhlallisuuksia.

Sinimustvalge eli Viron lippu lautan perässä kotimatkalla. Kyllä tuntui taas haikealta lähteä pois...

Olin viime viikolla työmatkalla Virossa, ja matka oli monella tavoin antoisa. Käsitöiden suhteen matkan antia olivat muumat kerän Evillan "vironvillaa" sekä kolme kirjaa. Kirjakaupoissa ihastelin taas Viron käsityökirjatarjontaa: vironnettuina olisi olemassa vaikka minkälaisia kirjoja, joita ei ole lainkaan suomennettu! Tällä kertaa ostin kuitenkin vain kolme kirjaa, kaksi virolaista ja Nancy Bushin klassikon Knitted lace of Estonia.

Tapahtui myös niin, että matkakaverini päätti toteuttaa jonkin aikaa mielessä hautomansa aikeen ruveta elvyttämään (sic!) neuletaitojaan. Tarton torin pienestä villapuodista löytyi vyyhti kaunista villalankaa ja Kaubamajan lankakaupasta hienoakin hienommat glitter-puikot. Kotimatkalla alkoi syntyä villahuivi lämmittämään hartioita yli-ilmastoidussa työhuoneessa. Ja nyt kun tätä blogipostausta kirjoitan, huivi taitaa olla jo lähes valmis...

Konferenssimatkoilla voi siis olla arvaamattomia seurauksia, ainakin jos lähtee matkaan paatuneen neulojan kanssa. (Oma konferenssissa aloitettu neuleeni sen sijaan on vielä kesken, koska siitä loppui lanka.)

Uskomatonta mutta totta: tässä tulee Puikkopyörteen ensimmäinen käsityöpostaus tässä kuussa (sitä yhtä langanhuuteluviestiä ei lasketa). Melkein sain kuukauden kulumaan ilman valmista käsityötä, mutta en aivan onnistunut. Tänään tuli valmiiksi tilkkupeitto, joka on ollut suunnitteilla viime kesästä saakka ja tekeillä pari kuukautta. Lankana on Samos, josta osan olen värjännyt pesukoneväreillä. Tilkkujen mallit ovat kirjasta 200 crochet blocks, joka on aivan loistava opus. Kokoa on puutarhapöydän verran.

Ja tämänvärinen peitto ei tietenkään tule omaan perheeseen vaan päätyy aikanaan kummitytölle - en ole vielä ihan varma kenelle heistä :-).

Ja sitten tunnelmapalojen jatko-osa, jossa pääosassa on Piri-herra.

Kun taivas on pilvessä ja enteilee vesisadetta, on hyvä muistella eilistä iltaa, jolloin kävin tutussa rakkaassa niemessäni iltalenkillä. Tuppaan jälleen blogini täyteen valokuvia, sillä käsityöt eivät näköjään millään valmistu, eikä kuvista ole iloa omalla kovalevylläni maatessaan. Olen nyt näköjään innostunut tästä kuvaamisesta, hienojen kevätsäiden myötä. Kameran kanssa kulkiessa aika tuntuu pysähtyvän, ja mielestä katoavat kaikki ahdistavat työasiatkin. Ja kun jälkeenpäin katson otoksia ja löydän joukosta hyvin onnistuneita näpsäisyjä, tulee hyvä mieli - kuten aina luovan työn yhteydessä.

Kamerana minulla on useimmiten pieni vedenpitävä digipokkari - se on sopivan kokoinen käytettäväksi myös yksikätisesti nelijalkaisten assitenttien kanssa. Sen lähikuvausmakro on minun osaamistasooni nähden hyvinkin riittävä. Vedenpitävyyden ansiosta kameralla voi huoletta ottaa kuvia aivan vesirajasta, kun ei tarvitse varoa pärskeitä. Ja muistikortille voi huoletta räpsiä vaikka kuinka paljon kuvaroiskaisuja, toisin kuin aikoinaan filmille. Suurin osa kuvista joutuu kotona virtuaaliseen roskiskeen, mutta useimmiten joukosta löytyy hyviäkin otoksia.

Viikonloppuna kuvasin hiekkakuoppalenkillä kevään vaaleaa viherrystä lähikuvina.

Koirakuvahaasteen aiheena on nyt ollut rotu tai rodut. Meillä on ollut Suskun omilla sivuilla nuorkaminpaimenkoiran rotumääritelmä,  mutta tähän haasteeseen päätin silti osallistua Vilkun kuvilla. Tässä on itse asiassa kyseessä matemaattinen yhtälö...

+

=

Eli kun yhdistetään jämtlanninpystykorva ja suomenajokoira, saadaan jämtlanninajokoira, jolla on kahden rodun metsästysvietit. (Kuvissa ovat muuten Vilkun todelliset emo ja isä.)  Koira, joka karkaa heti tilaisuuden saatuaan metsään eläinten jäljille. Koira, joka löytää silti kaikkien harhailujensa jälkeen takaisin kotiin. Ja koira, joka on sisällä mahdottoman hellyydenkipeä ja suloinen mumelo...

En vaihtaisi Vilkkua pois, mutta enää Vilkun jälkeen en aio ottaa metsästysrotuista koiraa...

Toissapäivän hurjassa tuulessa edellisen postauksen maisemat olivat hyvin erinäköisiä...

Eilen iltakävelyllä sattui uskomattoman upea sää kuvata tyyntä järvimaisemaa. Tässä muutamia otoksia, erityisesti kuvia heijastuksista. Kyllä tuli hyvä fiilis tuolla lenkillä. Tuntui siltä, että noissa maisemissa sielu todella lepää ja mieli rauhoittuu.

Tuossa yhdessä kuvassa näkyvät laineet ovat nelijalkaisten kuvausassistenttieni aiheuttamia...

Koirakuvahaasteen aiheena on omien polkujensa kulkija, ja meillähän se on ilman epäilystä Vilkku. Vilkulla virtaa vahvana suonissa metsäkoirien veri, äidin puolelta jämtlanninpystykorvan ja isän puolelta suomenajokoiran. Vilkku on karkailun mestari: jos hihna sattuu puotoamaan kävelyttäjän kädestä tai jos kotona ulko-ovi sattuu jäämään raolleen, Vilkku käyttää tilaisuutta silmänräpäyksessä hyväkseen. Ja se ei jää kotipihalle ihmettelemään vaan painelee suoraan metsään hajujen perään. Onnellisin se on tietysti vapaana juostessaan, ja tähän olenkin koonnut muutamia vapaana otettuja kuvia. Nämä ovat parin, kolmen vuoden takaa Vilkun ollessa vielä pentu tai melko nuori koira. Silloin sitä saattoi pitää lenkeillä irti - nyt se ei ole enää mahdollista, kun Vilkku lähtee välittömästi omille teilleen ja Piri perässä.

Vilkku-pentu tallaa omia polkujaan hiekkakuopilla.

Jäällä on helppo löytää ihan omat polut.

Oma polku voi olla myös kivikossa.

Ja oma polku voi olla vedessäkin.

Omalta (vetiseltä) polulta voi löytää kaikkea kiinnostavaa, jos osaa etsiä.

Vilkku tähystää, minne omat polut seuraavaksi vievät.

MUOKS// Täytyy vielä tarkentaa, että Vilkku ottaa kyllä välillä omaa lomaa ja lähtee noille poluilleen ilman lupaa, kun ei kerran luvan kanssa pääse. Viimeksi toissapäivänä...

Vappu on kulunut kameran kanssa leikkiessä, kun huomasin että voin ottaa jäähän sulaneesta railosta vedenalaisia kuvia. Ne ovat kuin taikaa, kamera veteen summamutikassa ja kotona kortilta löytyy häkellyttävän kauniita ja maagisia vedenalaisia maisemia, luonnon taideteoksia... Ulkopuoliset tosin saattavat kuvatessa ihmetellä, kun kyykin jään reunassa ja työnnän kameraa veteen. Olen näitä kuvia vienyt Facebookiin paljon isomman määrän, mutta tänne Vuodatukseen on niin rasittavaa tuoda kuvia (ensin pitää jokainen kuva tuoda erikseen ja sitten hakea postaukseen jokainen erikseen), että panen tänne vain pienet maistiaiset.

Vironvillahuivini on jäämässä kesken, koska en osannut arvioida langan määrää. Langan väreinä ovat musta, punainen ja tummanpunainen (viininpunainen) ja se ei ole vironvillan ohuinta laatua. (Ostin vyyhdin ilman vyötettä, joten en tiedä mitään numeroita). Olisiko kenelläkään tällaisen tai vastaavan langan jämiä? Lanka jää kesken mustan kohdalla, joten pelkkä mustakin lanka kelpaisi.

Täytän jälleen blogiani luontokuvan tapaisilla, kun valmiita käsitöitäkään ei ole käsillä. Raparetkellä syntyi myös joukko "taidekuvia" (eli epämääräisiä räpsäyksiä, joille jokainen katsoja voi antaa oman tulkintansa) sekä kameran lähikuvakokeiluja. Katsokaa ja tulkitkaa :-).

Tässä postauksessa yhdistän eilisen raparetken valokuvat ja koirakuvahaasteen, jonka aiheena on onnellinen. Piri tosin taitaa olla onnellisimmillaan täyden ruokakupin ääressä, mutta kyllä keväinen kävelyretkikin on sen mielestä poikaa.

Tyttärelläni on nyt uusi blogi, ja sieltä löytyy muun muassa runsaasti koirien kuvia :-)